Mikä erityisherkkyys?

​Tähän väliin on hyvä muistaa, että erityisherkkyys ei tarkoita allergiaa tai yliherkkyyttä, eikä erityisherkkä ihminen ole oletusarvoisesti itkuinen, emotionaalisesti epävakaa, hauras tai heikko. Erityisherkkyys ei myöskään ole sairaus, oireyhtymä tai 'epänormaalius', joten sitä ei diagnosoida, eikä sitä ole tarve diagnosoida.

Erityisherkkyys vain yksinkertaisesti on supervoima. 😉

Kahta täysin samanlaista erityisherkkää ei ole olemassa, sillä herkkyyksien painottuminen, voimakkuus ja kokemukset ovat yksilöllisiä, riippuen mm. muista temperamenttipiirteistä, elämänkokemuksista, ympäristön ja elämäntilanteen kuormittavuudesta sekä kyvystä ja mahdollisuudesta huomioida omat tarpeensa.

Se millainen erityisherkkä olen, on siis täysin minun näköistä.

Lapsesta saakka muistan tilanteita, jotka ovat olleet selvästi erityisherkän ominaisuuksia. Isot sipulinpalat ruoassa olivat hyviä, mutta suutuntuma ei. Vaatteiden vaihto saattoi olla ärsyttävää: eiliset housut tuntuivat erilaiselta kuin tämänpäiväiset eivätkä tuntuneet asettuvan millään. Myös rukkasen reunat piti asetella tietyllä tavalla etteivät ne ärsyttäisi.

Itse olen erityisherkkä, joka on ulospäinsuuntautunut enkä omaa vahvaa temperamenttiä. Lähtökohdat eivät ole olleet siinä mielessä puolellani, että olen antanut itseni olla vuosia koulukiusattu vain, koska en halunnut saattaa kiusaajiani huonoon valoon. Tai saada siitä itseeni liikaa huomiota. Erityisherkkänä joutuukin valitettavasti kovettamaan hieman kuortansa ja oppimaan (tietoisesti tai tiedostamatta) suojamuurin nostamisen ylös tietyissä tilanteissa, jottei maailma purisi jossain vaiheessa päätä irti. Tämä on toki todella kuormittavaa.

Huomion keskipisteenä olo on ollut muutenkin vaikeaa ja ennakoitavuus on mieluisampaa kuin yllätykset. Vuodet ovat helpottaneet tätä hieman, mutta muistan kuinka valtavan isolta nuo asiat tuntuivat varsinkin nuorempana. Yllättävät pistokokeet ja yleensä koetilanteet osaamisen mittareina muutenkin eivät koskaan tuoneet parhaita puoliani esiin. Paine ja jännitys onnistumisesta veivät osansa keskittymisestä.

Monesti syyllistyn edelleen ennalta jännittämiseen, uhkakuvien luomiseen (kiitos myös hyvän mielikuvitukseni), asioiden pohtimiseen ja pyörittelyyn moneen kertaan ja monesta eri näkökulmasta. Tämä on tietysti myös vahvuuteni, sillä tykkään priorisoida, suunnitella sekä järjestää ja asiat usein sujuvat pienellä suunnittelulla näinkin isossa perheessä sen kummempaa hässäkkää. Myös lasten kanssa tämä ennakointi ja tuntosarvien heiluttelu ei ole ollut huono piirre.

Kunhan muistaa että kuitenkaan murehtia ei saa etukäteen. Se voi olla turhaa tai sitten tulee murehdittua kahteen kertaan. Tämän olen kovasti yrittänyt sisäistää!

Nuorempana tarvitsin ja hain kovasti tukea päätöksilleni ja arkailin tehdä niitä täysin itsenäisesti. Tunsin sen kai pohjimmiltaan niin, että jos teen virheen, voin syyttää siitä tarpeettomasti taas vain itseäni. Tunteen jakaminen, että en itse osaisi vaan virhe olisi yhteinen, oli helpompi oppi kantaa. 

Tunnen vahvasti mitä toinen tuntee ja peilaan toisten tunnetiloja. Joskus jonkun toisen läpikäytämät asia voivat mennä syvälle oman ihon alle nousten usein ajatuksiin. Sen lisäksi tunteeni näkyvät sekä kuuluvat enkä niitä häpeillen ole koskaan peitellytkään. Olenhan lapsuudestani saakka saanut loistavan kasvatuksen omien tunteiden sallittuun harjoittamiseen. 😁❤️ Osaan nauraa ja itkeä samassa lauseessa. Erityisherkkänä kyynelten piilottaminen ei ole minulle normi, sillä koskettava tilanne saattaa tulla eteen vaikka kaupan kassalla. Naurunikaan ei jää kuulematta ja tutut tunnistavat sen jo ennen kuin itse olen edes näköpiirissä. 🙄🤷‍♀️

Nämä tunne-elämän asiat, empaattisuus sekä kyky pohtia asioita syvällisesti ovat myös sellainen vahvuusalue, että ammatissani sekä äitinä tuo kaikki herkkyys on herkkyyttä myös lasten asioille ja on kasvattanut sekä itseäni että auttanut kasvattamaan ja kohtaamaan lapsia. Eikä tästä piirteestä ole ollut haittaa parisuhteessakaan. ❤️

Muisti koskien tiettyjä tilanteita on erityisen vahva. Saatan muistaa miltä tietyissä tilanteissa tuoksui tai mikä kappale radiossa soi. Tilanteet voivat olla aivan arkipäiväisiäkin olematta sen kummemmin tunnekuohun valtaamia. Tilanteissa on kuitenkin ollut joku merkittävä tunne tai oivallus. Aistit saattavat toimia myös nurinperin. Joku asia saattaa maistua samalta, miltä joku asia on lapsuudessa tuoksunut. 🤪 Jokatapauksessa... tunteet ja aistit kulkevat käsikädessä herkkyydessäni.

Itselläni on läheisiä ja rakkaita ihmisiä ympärillä paljon! Ystäviä kuitenkin vain muutama. On ollut helpompi lähteä ystävyyssuhteesta kuin ottaa henkisesti selkäänsä (tämä on varmasti valitettavasti myös jäänne koulukiusaamisesta). Kasvamisen myötä ja elämänkokemusten kautta olen oppinut löytämään ääriviivani ja enää en anna kenenkään kävellä niiden yli. Sillä erityisherkkä voi myös olla liian kiltti yli omien rajojensa ja hukkua lopulta niihin.

Luottamuksen menetys on vaikein asia unohtaa ja monesti sitä en edes yritä korjata, jos ihminen ei ole sukua tai elämän perustan pilari. Joten kyllä. Koen siis olevani huono ystävä. 😞

Kehut ovat välillä edelleen vaikeita ottaa vastaan. Koen etten ole yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan. Nuorempana etsin vikaa mieluummin itseäni kuin muista ja tämä näkyi monesti itsensä tarpeettomana syyttämisenä. Joskus kuormittuessani saatan kompastua edelleen tuohon samaan kuoppaan. 🪏

Pelkään joskus loukkaavani toisia tekemisilläni tai sanomisillani. Monesti aivan normaalin, mukavan keskustelun päätteeksi saatan miettiä, kuinkahan monta ylilyöntiä tein tai muotoilinko jonkun sanan aivan väärinymmärrettävästi. Helppo homma tällaiselle puheliaalle Savo-Karjalaiselle, joka tuottaa noin 5 sanaa sekunnissa. 🤦‍♀️ Joten tyydyn nykyään vaan siihen, että varmasti joku pitää edes keskivertohulluna. 🫡

Harmonia ympärillä on paljon mukavampaa kuin draama. Draaman hakuiset ihmiset jäävät usein elämänpiirini ulkoradalle, sinne samaan paikkaan jonne heitän ihmiset jotka lakkaamatta löytävät toisista vikoja tai puhuvat muista pahaa löytämättä koskaan mitään hyvää.

Erityisherkkyyden olen saanut syntymässäni lahjaksi. ❤️ Ja herkkyyttä on ollut ihanaa peilata omaan äitiini, joka on myös erityisherkkä omine luonteenpiirteineen ja elämänkokemuksineen. Äitini kautta olenkin oppinut katsomaan myös itseäni ja omia piirteitäni rennommin. ❤️

Itselleen nauramisen taito on opittua ja siitäkin olen kiitollinen, sillä en jaksaisi olla herkkänahkainen erityisherkkä. 😅 Myös suhteellisen epäkelpo huumori marinoituna suomiviihteellä on itselle juuri hyvä kannattelemaan monessa tilanteessa. Meillä nauretaan asioille joille ei välttämättä tarvitsisi nauraa. Tai joille moni ei välttämättä nauraisi. 🤦‍♀️

Myös se että olen saanut tehdä virheitä ja olla vapaasti luova ovat tehneet minusta juuri tällaisen herkän kuin nyt olen. ❤️ Ja jos olisin saanut erityisherkkänä kasvatuksen ilman kannustusta ja rohkaisua, saattaisin olla nyt perse edellä pihapuussa.

Joten jos kasvatat erityisherkkää, on sillä suurempaa suuri merkitys kuinka sen teet. Mitä suurin kiitos siis kasvatuksesta ja kannustuksesta äidilleni sekä myös iseilleni, joita kaksin kappalein olen saanut. ❤️

Kaikkien meidän, herkkyydestä riippumatta, on osattava piirtää ääriviivansa ja määrittää, mistä saamme voimaa ja mikä sitä vie. Itselleni niiden asioiden löytäminen on ollut valtavan palkitsevaa ja voimaannuttavaa. ✨️

Ja on ollut armollista huomata, että ei ole olemassa mitään aikaa "sitten kun olet tämän ikäinen niin tiedät". Sillä elämä on matka itsensä kanssa olematta koskaan valmis. Sillä jos tuntuu joskus siltä että olisi valmis, on oikeasti lakannut elämästä. ❤️

Jos tunnistit himpun itseäsi tai läheistäsi tästä blogitekstistä, onneksi olkoon! ❤️ Kuulut joukkoon, jonka ansiosta maailma on hieman lempeämpi paikka. Nauti piirteistäsi tai pidä erityisherkkä lähelläsi. Ja muista kunnioittaa herkkiä rajoja, ettet riko jotain kaunista. ✨️