Maadoittumisen ihana keveys

Riippumattohetki.

Myös mummo "maadoittuu" välillä Riemulassa. ❤️

Hilla ja Neito Nukkasukka.

Pieni hetki "maadoittumista" on aina paikallaan! ❤️ Riemulassa maadoitutaan kosketuksen ja läheisyyden kautta.

Olen joskus todennut etten koe lasten vievän energiaa itseltä pois. Päinvastoin. Lapset ovat latureita ja parhaimpia syitä hidastaa omaa tahtia. "Maadoittuminen" on meillä juuri tätä. Latautumista lasten kanssa. ❤️

Tutkimusta on tehty lemmikkien kanssa samasta aiheesta:

Lemmikin silittäminen vapauttaa kehoon oksitosiinia eli ”rakkaushormonia”, joka edistää rentoutumista ja vähentää stressiä ja verenpainetta, samalla kun se lisää hyvänolontunnetta.

Oksitosiinia vapautuu esimerkikisi myös imettäessä ja koskettaessa. Imettäminen onkin ollut meillä luonnollinen hetki ottaa läheisyyttä ja "maadoittua". Riemulassa on myös perhepeti, johon saa aina kömpiä kainaloisiksi. ❤️

Lapset kuitenkin kasvavat ja jättävät jossain vaiheessa tissibaarin sekä perhepedin. Läheisyyden tarve kuitenkin säilyy vaikka ikää kertyy. Vanhempana olen yrittänyt olla todella tarkka siitä, että kaikki saavat läheisyyttä ja oppivat "maadoittumisen ihanan keveyden" ikäkaudesta tai elämäntilanteesta riippumatta. ✨️

Muutama tapa "maadoittua" Riemulassa:

Taaperoista on ollut ihanaa leikkiä sylikkäin ihan perinteisiä leikkejä "tonttu kiertää tupaa" tai "harakka keittää puuroa". Kirjat sylitysten sekä paljaan jalan hipsuttelu erilaisilla esineillä on ollut myös ihan lempparipuuhia "maadoittumiseen".

Leikki-ikäisemme näyttävät tahtoa ja "minä itse" -onkin paljon "maadoittuessa" hyödyksi. Kirjat ovat ihania sylikkäin, mutta joskus pysähtymiseen vaaditaan enemmän. Parasta on silloin meillä esimerkiksi se, jos itse istuu sohvalla ja lapsi saa pukea vanhemmalle päälle ihan höpsöjä vaatteita. Meillä käytetään pipo-, hanska- ja huivilaatikkoa paljon. Myös äidin pitkää tukkaa on kiva laittaa pinnein, ponnarein ja koristein. Tai sitten jos vaikka saa joskus meikata isin kasvoväreillä niin sekin on kivaa! 😂

(Näissä leikeissä on kytkös omaan lapsuuteeni. Äitini oppi, jonka hienous aukesi itselleni vasta aikuisena: leikki oli hauskaa ja nauroimme yhdessä paljon, siinä oli läheisyyttä ja se ei vaatinut juurikaan resursseja. Täydellinen oppi "maadoittumiseen". ❤️)

Koululainen on monesti "maadoittumisen" tarpeessa jo heti koulupäivän jälkeen. Sisko, veli tai vanhempi on hyvää seuraa "sormikynän" kanssa. Lempipuuhaa onkin kuvion, numeron tai sanan arvuuttelu, kun sen piirtää sormella toisen selkään. Myös lemmikit ovat meillä erityisen tärkeässä roolissa kouluikäisellä. Niiden hoito ja rapsuttelu on erityisen tärkeää. 🐕

Entäs sitten teini tai sen esimuoto, jolle äiti ja isi rupeaa olemaan vähän noloja ja läheisyys on riittävää jo kun ollaan samassa autossa? 😅 Mutta eipäs vaan olekaan. Teini on lapsi siinä missä muutkin lapset. Ja ikä tarpeineen siinä missä muutkin ikäkaudet. Aikuiset saavat läheisyyttä toisiltaan. Teini on vasta matkalla sinne. Ja kyllä voin sanoa että meillä esiteinikin kertoo tunteistaan, hakee läheisyyttä ja halaa. On vain tärkeää ylläpitää sitä.

Meillä esiteini tykkää keskustella vierekkäin sohvalla aiheesta, jonka hän antaa yhdellä sanalla. Ihan hyvän keskustelun (tai ainakin hauskan) saa nuoren oivaltavista sanavalinnoista. 🤪 Joskus luulen sanavalintojen tulevan myös tarpeesta. 😉🤷‍♀️ Myös kierros Uno-peliä on ollut hauskaa... panoksena että voittaja saa toiselta 5 minuutin palkkion, kuten päähieronnan tai 5 minuutissa tehdyn herkkuleivän. (👈 tämäkin taas idea omasta lapsuudenkodistani. ❤️) Isompana kosketuksen merkitys kuitenkin vähenee ja yhdessäolon merkitys kasvaa. Veikkaan että nopean lähdön saisin jos yrittäisin enää mennä esikoisen napaa pärisyttämään. 😂 Yhteiset harrastukset ja puuhat ovat alkaneet ottaa sijaa myös meillä. Rutiiniksi on tullut esimerkiksi iltalenkki isin kanssa. ❤️

Kaikessa yksinkertaisuudessaan "maadoittuminen" on kuitenkin siis jotain josta saat voimaa jatkaa ja se perustuu yleensä yhteyteen. Yhtä monia on tapoja kuin on mieltymyksiä. ❤️

➡️ Tärkeää on, että tekeminen on rauhallista eikä ylly riehumiseksi.

➡️ Vielä tärkeämpää on olla läsnä "tässä hetkessä" eikä niissä ajatuksissa "mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä". Silloin energia purkautuu aivan väärään suuntaan. Eihän kukaan itseltään halua päätään syödä poikki. 😅

➡️ Ja ehdottomasti puhelin sekä muut ärsykkeet vaikka kokonaan toisessa huoneessa. ☝️

Mutta mitä jos Riemu repeää ja tilanne olisikin Riemulassa joku päivä tällainen:

• Jarno on viikon reissutöissä ja olen ainut aikuinen talossa.
• Arki pyörii silti normaalisti kouluineen, eskareineen, harrastuksineen ja kauppakäynteineen ympärillä, mutta lisäksi...
• Hana hajoaa.
• Kanat karkaa.
• Talouspaperi loppuu.
• Ja kaikki mikä voi päivän aikana kaatua, kaatuu varmasti. Kahvi, mehukeitto, puhelinverkko...

Kaikki voikin olla yhtenä päivänä todella hektistä. "Hektisen" määritelmä onkin hyvin osuva:

"Hektinen" tarkoittaa nopeatahtista, kiireistä, kiihkeää, rauhatonta, levotonta tai jopa vimmattua tilaa tai toimintaa. Se kuvaa usein olosuhteita, joissa on paljon toimintaa ja vähän aikaa, mikä saa aikaan levottoman ja kiihkeän tunnelman. 

Hektinen päivä eskaloituu monessa tilanteessa nopeasti ja seuraus on välitön. Kaikkia kiukuttaa takuulla enemmän ja nälkä, väsymys ja ikävä lisäävät kiukkua entisestään.

Kun tilanteet ovat kireitä tai päivä on ollut jo valmiiksi touhukasta, on se syy meillä laskea energiatasoja ja pysähtyä.

Tuo hektinen päivä eskaloitui sisarusten ärsyttämiseen ja leikkien häiritsemiseen. Tuli itkuja oikeastaan ilman mitään kummempaa syytä, riitti että joku sisaruksista oli katsonut "pahalla silmällä".

Vetäsin puurokattilan liedeltä, heitin viltin makuuhuoneen lattialle, sammutin valot ja pyysin kaikki lapset ihan lähekkäin makoilemaan. 10 minuuttia katsottiin tähtiprojektorin pyöriviä pisteitä ja pimeässä pyörittelin lasten varpaita. Arvuuttelin vuorollaan, kenen pienet pompulat mahtavat olla vuorossa. Juteltiin mitä mieleen tuli. ✨️

Se 10 minuuttia "maadoittumista" muutti koko loppuillan energian. Ja minun tarvitsin juuri silloin latautua itsekin. ❤️

Lapsen on mukauduttava päivän aikatauluihin ja se voi olla joskus aivan liikaa. Silloin aikuisen täytyy hidastaa edes hetkeksi lapsentahtiseksi.

Kerran sattui vastaan englanninkielinen ajatelma, jonka nyt käännän tähän:

"Elämä on loputon taistelu siitä, miten ja missä vietämme arvokkaan aikamme ja kuka ansaitsee sen enemmän kuin me itse. 

Tänään annoin ajan lapsilleni ja huomasin tarvitsevani sitä myös itse."

Oman lapsensa kanssa oleminen lähekkäin on parempaa "maadoittumista" kuin varpaiden työntäminen hiekkaan. Lapselta takaisin saatu läheisyys antaa voimaa itselle enemmän kuin voi uskoa. ✨️

Halatkaa toisianne tänään enemmän kuin koskaan ennen. 🌻